Bild: Svålfishing

Kesäkalastusta heinäkuusta elokuuhun

Harjuksen perhokalastusta

Rostujávrin kalastus ei suinkaan rajoitu vain muutaman kuukauden kevättalven raudunpyyntiin. Vaan Rostujávrilla voi myös kokea subarktisen kesän kalaonnea, kun harjus iskee perhokalastajan koukkuun.

Kalastusta mahtavassa tunturimaisemassa

Järvi ja sitä ympäröivät maisemat ovat osa lähes koskematonta saamelaista kulttuurimaisemaa. Välkkyvät kosket, nauravat riekot, punaisina hehkuvat raudut ja silmänkantamattomiin ulottuvat lakeudet antavat kalastajalle unohtumattoman elämyksen. Tunnettu perhokalastusjoki Rostueatnu saa alkunsa Rostujávrin kaakkoispuolelta, ja joki yhtyy lopulta Tavvaeatnuun ja muodostavat tarunhohtoisen Lainiojoen.

Rajattomia kalastusmahdollisuuksia

Kesävieraille on tarjolla lähes rajattomasti kalastusmahdollisuuksia Norrbottenin mahtavissa tunturimaisemissa. Ei edes miljoona hyttystä voi pilata tätä elämystä! Sandåslandet, eli hiekkaharjut on ylpeytemme; viimeiset todelliset harjusvedet. Rostujávriin liittyy monia sadunhohtoisia kalajuttuja. Kertomuksia taitaa olla yhtä monta kuin koukkunsa, perhonsa ja uistimensa näihin vesiin heittäneitä kesävieraita.

Juuri sinä voit olla yksi heistä ja saada ikimuistoisen kalastuselämyksen!

Vinterfiske Pimpelfiske

Talvikalastus

Pilkkiminen kevätauringon paisteessa tai purevassa lumipyryssä.

Lue lisää
Sommarfiske Rostujávri

Kesäkalastus

Rajattomia mahdollisuuksia kesäkalastajille. Ikimuistoisia elämyksiä!

Lue lisää
Stuganläggning vildmarkscamp Rostujávri

Erämaaleiri

Tervetuloa Ruotsin pohjoisimpaan erämaaleiriin nauttimaan luonnosta.

Lue lisää
Konferensstuga Rostujávri

Kokoustilat

Kokoustilat omassa rakennuksessa jopa 24 hengen ryhmille.

Lue lisää